Oppia hevosten käsittelyyn

21.9.2016 Kuluntalahdessa perehdyttiin hevosen mielenliikkeisiin lähes sadan osallistujan voimin Kari Vepsän hevosenkäsittelykurssilla tiistaina 20.9. Neljän tunnin aikana käytiin läpi muun muassa työskentelyä pyöröaitauksessa, erilaisiin ärsykkeisiin siedättämistä sekä lastaamista. Kouluttamisen lähtökohtana on hevosen luontainen käyttäytyminen laumassa. Ihmisen tulee olla hevoselle hyvä johtaja ja hevosen elämä tehdään helpoksi, kun hevonen toimii oikein. Lue lisää

Heidi ja Lennu hopealle!

5.9.2016 Kajaanin Ratsastusseuran esteratsastaja Heidi Kananen ja Tuulen Leonardo eli Lennu (om. Viivi-Maria Leivo) saavuttivat sunnuntaina 4.9. Oulussa ratsastetuissa Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa hopeaa suomenhevosten luokassa, joka hypättiin 90-100cm tasolla. Suomenhevosten mestaruusluokan arvostelu oli 90cm AM5, mikä tarkoittaa, että perusrata hypätään 90 cm korkeudella ja puhtaan radan siinä saavuttaneet uusivat 100cm tasolla. Lue lisää

Maneesiremontti on valmistunut

8.6.2016 Ison maneesin remontti on valmistunut. Remonttiurakan toteutti rakennusliike M. Karjalainen Kajaanista. Hankkeeseen on saatu avustusta Oulujärvi-Leaderilta. Remontissa vahvistettiin maneesin tukirakenteita uutta lakiasetusta vastaaviksi.Aluksi maneesin kattoon lisättiin pituussuuntaisia puisia tukirakenteita, niitä on nyt tuplamäärä alkuperäiseen verrattuna. Päätyihin lisättiin Kajaanissa valmistetut ja Mikkelissä sähkösinkityt teräspalkit, jotka tukevat maneesin päätyosia.Lopuksi vielä maneesin kattoon Lue lisää

Keppihevosesteitä apurahalla

8.6.2016 Kajaanin Ratsastusseura anoi alkuvuodesta Loiste-yhtiöltä Taustavoimaa-apurahaa ja sitä myönnettiin 300 euroa. Kohteena oli keppihevosesteiden rakentaminen. Upeat monipuoliset keppariesteet toteutti Esa Pyy, suuri kiitos hänelle! Nyt pääsevät kepparituntilaiset harjoittelemaan omilla esteillä! Sinettiauditoinnin yhteydessä uusia esteitä esittelivät Heidi Pyy ja Roosa Piironen. Kepparitunnit alkavat lauantaina 11.6. klo 16.Tunnit pidetään klo 16-17 Lue lisää

Lady Meeting täyttää pyöreät 20 vuotta!

31.5.2016 Jo perinteeksi muodostunut Lady Meeting on kouluratsastustapahtuma, joka on tarkoitettu täysi-ikäisille Lady-ratsastajille. Pyöreitä vuosia juhlistamme perinteisesti kouluratsastuksen parissa Kajaanissa 2.7.2016. Pukeutuminen juhlakilpailuihin on ladymaisen pakollinen. Asullaan tuomariston parhaiten vakuuttanut lady palkitaan. Juhlallista pukeutumista 20 vuosijuhlan kunniaksi toivotaan. Kilpailuyleisön juhlapukeutuneille ladyille tarjotaan juhlamehut kahvioteltassa. Myös iltajuhlan säväyttävin puku palkitaan. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet kilpailukutsussa. Lue lisää

Keppihevosten SM-kisat Helsingissä 24.4.2016

2.5.2016 Teksti ja kuvat: Riina Kyllönen Keppihevoset ovat harrastuksena hyvin laaja. Siinä voi pelkästään ratsastaa keppihevosella tai esimerkiksi tehdä vain käsitöitä. Mitään sääntöä millekään ei ole. Harrastuksen suosio on vielä hyvin pieni, mutta pikkuhiljaa se leviää laajemmalle ja laajemmalle. Keppihevospiireistä löytyy Suomen keppihevosyhdistys, joka on vielä epävirallinen, mutta rekisteröidään tämän Lue lisää

Kouluratsastuksen seuramestareita 2016

21.4.2016 Sunnuntaina kilpailtiin opetushevosten ja senioreiden kouluratsastuksen seuramestaruuksista.  Opetushevosten seuramestarit 2016:1) Julia Turrek – Metku2) Sanni Horneman – Metku3) Aada Hinkkanen – Brygg Senioreiden seuramestarit 2016:1) Hanna Näpänkangas – Mr. Mikkel Khan 2) Ida Yrttiaho – Firecape Dito3) Jonna Sirviö – Diana X Onnea tuoreille mestareille ja kaikille luokissa sijoittuneille! Kiitos Lue lisää

Kouluratsastuksen 2- ja 3-tason kisojen tulokset

20.3.2016 Tänään Kuluntalahdessa ratsastettiin 60 starttia 2- ja 3-tason koulukisoissa. Tasokkaita kilpailusuorituksia nähtiin luokissa helppo B – vaativa B. Seuramme ratsukoista menestyivät 2-tason helppo A -luokan voittanut Hanna Niskanen – Royal Athletica (kuvassa) ja samassa luokassa viidenneksi sijoittunut Sara Arola – Carlisle K. Onnea kaikille sijoittuneille ja suuret kiitokset kilpailijoille, talkoolaisille ja tukijoukoille Lue lisää

Elina Jääskeläinen Pohjois-Suomen paras kenttäratsastaja 2015

3.3.2016 Lauantaina 27.2. Oulussa järjestetyssä Kultaisen Kavion Gaalassa palkittiin vuoden 2015 ratsastusurheilun Pohjois-Suomen ranking-listan parhaat sekä muita arvokisoissa ja toiminnassa ansioituneita. Kajaanin Ratsastusseuran edustaja Elina Jääskeläinen palkittiin gaalassa Pohjois-Suomen parhaana kenttäratsastajana kaudella 2015. Onnea Elina! Muut palkitut löytyy SRL Pohjois-Suomen sivuilta. Kuvassa Elina ja Jakarta, Kuva Jari Piirala, Oulu Elina kiersi Lue lisää

Vuoden palkitut ja vuosikokous 2015

16.12.2015 Sunnuntaina vietettiin Kajaanin Ratsastusseuran ja Kajaanin Hevosharrastekeskuksen perinteisiä pikkujouluja raviradan maisemaravintolassa puuron, torttujen ja palkitsemisten merkeissä. KRS:n vuosikokous järjestettiin 1.12. ja hallituksen kokoonpano muuttui hieman varajäsenten osalta. Vuoden palkitut: Kajaanin Ratsastusseuran palkitut: Vuoden edustaja-seniori: Elina JääskeläinenVuoden edustaja-juniori: Juliet Jousjärvi Junioripokaali: Juliet JousjärviSenioripokaali: Heidi KananenAikuispokaali: Tenna Talvi-PietarilaPoppiksen malja: Congressman Vuoden jäsen: Lue lisää